• Lakritsi- ja salmiakkialan vuotuinen, pohjoismainen kaikille avoin tapahtuma.

Lakritsi on iloinen asia – se oli ensimmäinen mikä mieleeni tuli, kun astuin sisään lakritsi- ja salmiakkifestivaaleille Wanhaan Satamaan. Lakritsin ystävänä näky, jonka sain eteeni oli valtavan ihana – pitkä käytävä, jonka varrella lakritsia notkuvat pöydät. Ei siinä naama vakavana pystynyt olemaan, vaan suupielet alkoivat nykimään ja nauru oli herkässä. Kyseessä oli Suomessa toista kertaa järjestettävä alan tapahtuma, joka oli suunnattu lakritsin ja salmiakin ystäville.

Halvan lakritsitaidekilpailu

Halva järjesti lakritsitaidekilpailun. Jokainen sai tehdä omanlaisensa.

Näytteillejärjestäjiä oli saapunut Suomesta ja muista Pohjoismaista toistakymmentä ja jokainen näytteilleasettaja oli laittanut kauniisti maistiaisia esille. Poimin tähän blogikirjoitukseen vain muutamia kotimaisia mielenkiintoisia uutuuksia, erikoisuuksia ja vanhoja suosikkeja.

Ensimmäisenä törmäsin keskisuureen suomalaiseen lakritsialan yritykseen Kouvolan Lakritsiin. Standillä oli muutamia tuotteita siististi esillä. Mielenkiintoa herätti vasta markkinoille tulossa oleva Lakumakeinen, jota löytyi kahta makua; terva ja salmiakki.   Lakumakeinen-nimi syntyy siitä, että tuote ei ole lakritsi, vaikka sitä muistuttaakin maultaan ja ulkonäöltään. Se on pektiinipohjainen, kasveista tehty karkkimassa, joka on täysin gluteeniton ja laktoositon tuote, joten se sopii myös maitoallergikoille ja keliaakikoille. Koostumus oli todella pehmeä ja maku täyteläinen.

Lakumakeinen

Terva-lakumakeinen oli täysin gluteeniton ja koostumukseltaan pehmeä ja maultaan täyteläinen.

– Kehitimme tämän tarpeeseen ja täällä maistatamme uutta tuotetta, ennen kuin laitamme sen markkinoille. Nimi oli muutettava lakumakeiseksi, jotta se vastaisi enemmän sisältöä. Tässä ei ole mitään lisäaineita, Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula kertoi. Mutta mikä ihme on Kouvolan Lakritsi?

– Olemme yksi Suomen vanhimpia edelleen toiminnassa olevia lakritsitehtaita ja työllistämme n. 20 ihmistä lakutehtailija Nisula valottaa.
Yritys on perustettu 1906, ollen alunperin Papulan vesitehdas Viipurissa. Yritys joutui jättämään Viipurin sodan alkaessa ja sotien jälkeen yritys ei saanut limonadin tekemiseen raaka-aineita, mutta sai luvan hankkia lakritsin tekemiseen raaka-ainetta, joten lakua on tehty vuodesta 1945. Kouvolan Lakritsin markkinoista 75 % on Suomessa ja n. 25 % liikevaihdosta tulee lakuviennistä, joka suuntautuu lähinnä Pohjoismaihin.Tunnetuimpiin tuotteisiin kuuluu esim. Lakupiiput ja Vanhan Viipurin Lakritsi.

Lakutehtailija Nisula

– Olemme yksi Suomen vanhimpia edelleen toiminnassa olevia lakritsitehtaita, lakutehtailija Timo Nisula kertoi.

Halvan myyntipisteellä koreili mm. Lakumatot, Vanhat Autot ja Sydänmarmeladit. Halvan lakumatto kuuluu myös Suomen karkkihistoriaan, koska ensimmmäinen lakumatto lanseerattiin vuonna 1951. Se on jäänyt kestosuosikiksi ja tuotteella lienee oma fanikuntansa. Tällä hetkellä Halvan liikevaihto syntyy 40% viennistä Keski-Eurooppaan ja Pohjoismaihin. Loput liikevaihdosta syntyy kotimaan markkinoilla. Halva työllistää 100 ihmistä Suomessa. 

Halvan legendaarinen lakumatto

Lakumatto on jo suoranainen lakuklassikko vuodesta 1951.

Halvan lakut

Tämän hetken uutuus Herkku Täytelaku ja vieressä taas myydyin Wanhan Ajan lakritsi.

– Tämän hetken uutuutemme on Herkku Täytelaku, joka lanseerattiin jouluksi, kertoi Halvan tj. Jean Karavokyros. Täytelakujen ohella myydyimmäksi tuotteksi on noussut Wanhan ajan lakritsi, joka valmistetaan perinteisellä valmistustavalla.

Seuraava osasto mihin katse kiinnittyi olivat erikoisen näköiset karkkipussit, nekut ja käsin tehdyt tikkarit. Namitupa Ilmajoelta oli laittanut näyttävästi esiin erikoisia salmiakki- ja lakritsituotteita. Osa tuotteista näytti käsin tehdyiltä. Olivatko ne?
– Tuotteemme valmistetaan käsityönä Ilmajoen tehtaalla, kertoi Lotta Laine Namituvan myynnistä. Ilmajoella Pohjanmaalla on myös tehtaanmyymälä, jonne voi mennä tutustumaan paikan päälle karkkien valmistukseen, kunhan etukäteen sopii ajasta.

Nekut

Namituvan tuotteet ovat käsin tehtyjä Ilmajoella, Pohjanmaalla.

Namituvan markkina-alue on pääsosin Suomessa, ja muutama prosentti menee vientiin. Ainakin valinnanvaraa riittää, ja tästä pisteestä löytyi kaikkein väkevimmät salmiakit. Nimetkin olivat paljon kertovia: Pirun Väkevät Pohjalaiset, Minijytky, Pöyröö-pulveri, Paukahros-pastilli ja Hirmu-Häjyt saavat varmasti salmiakin ystävän veden kielelle. Namituvan tuotteet kauniine koristeluineen sopivat hyvin tuliaisina ja lahjoina vietäväksi.

Vahva salmiakki

Pirun Väkevät pohjalaiset ja muut väkevät salmiakit kuuluvat Namituvan valikoimiin.

metrilakut

Värikkäät metrilakut olivat lasten suosikkeja.

Lasten ja miksei lapsenmielisten aikuisten kestosuosikkeihin ovat perinteisesti kuuluneet Makulakun metrilakritsit. Toistakymmentä eri väri- ja makumaailmaa oli laitettu siisteihin riveihin lasien taakse. Maistiaisia oli myös laitettu pöydille ja metrilakua sai myös kätevästi pusseissa. MakuLaku Lakritsi Oy on täysin suomalainen yritys ja työllistää noin 50 henkilöä. Vientiä on 17 eri maahan, joista pääosin Pohjois-maihin ja Keski-Eurooppaan.

– Idän markkinat ovat vasta tulossa, arveli Makulakun vientipäällikkö Jan Nylund.

Makulaku

Metrilakuja vamistava suomalainen Makulaku tekee vientiä 17 eri maahan.

Arvioni Lakritsi- ja Salmiakkifestivaaleista on, että ne olivat oikein onnistuneet. Odotin enemmän toiminnallisuutta ja erilaisia virikkeellisiä ohjelmanumeroita, joihin messuvieras voisi osallistua. Plussaa oli hyvät näytteilleasettajat ja maistiaiset. Maistiaisia tuli syötyä varmasti sisäänpääsymaksun verran. Kaiken kaikkiaan lakufestareista jäi oiken hyvä maku kielenpäälle. Loppuvuodesta uudestaan.